OIVA LOPPU

Juhlan kunniaksi adjektiivilla varustettu otsake! Eli kahden sanan otsake.
Sitten runo:

Oiva oli lopputulos,
lopultakin pääsit ulos
koulustasi elontaistoon.
Älä emmi, luota vaistoon.

Hiphei! Tämähän on oiva tilanne. "Valmistumisjuhlani on peruttu. Olen matkoilla. En ehdi päätösjuhlaan (syy oivan poikamme häät), joten voin nyt itse etsiä oivan onnittelurunon (yllä). Valmistuminen menee siis huomaamatta kaiken muun ja tärkeämmän sivussa ja muiden juhlien lomassa."  Niin - tai luulin näin kunnes sain viestin: "Valmistumisjuhla on siirretty viikolla." Lopuksi juhlassa olin ja valmistuin, lasten ja nuorten erityisohjaajaksi. Mitäpä siitä seurasi? Työnhakua ja vielä kerran oivaa työnhakua.

Viimeisellä tunnilla koulussa jokainen paikalla ollut opiskelijatoveri kertoi lyhyesti minusta, outoja asioita, mutta kuitenkin KIITOS kaikille!

Kun nyt olen valmistunut Lanuksi, pitäisiköhän minun tämän blogin nimi muuttaa. EI! Nyt tullaan näkemään tosielämässä, onko minusta Lanuksi. Eli kirjoittelen edelleen. Aina tulee eteen oivaa materiaalia aiheeseen liittyvää.

Hyvää kesää!

Ps. Tutut tietävät kyllä mitä muuta oivaa elämääni sisältyy.

Koirat

Pian on aika lopetella tämä opiskelu ja bloggaus tästä asiasta. Huomasin juuri, että olin aloittanut tämän bloggauksen otsikolla LÄHTÖKOHTA. Sanalla, jota olen aina inhonnut. Miksi? Tämä sana taisi olla oikea muotisana viimevuosina. Sitä viljeltiin paljon ja usein se ei käynyt ollenkaan asiaan, mistä puhuttiin. 

Eli koulu alkaa olla finaalissa tai finito. Tai miten sen nyt ottaa? Oman opiskelun viimeinen koulupäivä on huomenna. Mutta harjoitteluun liittyvä koulunkäynti jatkuu. Joka tapauksessa "viimeistä viedään". 

Palattuani peruskouluun harjoittelua tekemään muistui mieleen muutama kouluvitsi. Vitsi, jonka olen joskus lapsena kuullut ja vieläkin se naurattaa. Siis Pikku Kalle kirjoitti aineen. Aineessa oli sana 'sukahousut'. Opettaja korjasi: "Sukkahousu-sanassa on kaksi k-kirjainta." Pikku Kalle vastasi opettajalle: "Nämä onkin yhden koon sukkahousut." 

Nyt harjoittelen maahanmuuttajalasten luokassa. Usein mietin lasten kanssa samaa eli onko sanassa yksi vai kaksi konsonanttia. Olen todella huomannut, kuinka vaikeaa suomenkieli on. Omalla kohdalla suomenkieli on sujunut pienistä alkuvaikeuksista huolimatta. Muistelen itselleni olleen kaksoiskonsonantti-sanat vaikeita lapsena. 

Ei tässä kaikki vaikeudet. Ajatelkaapa, kun eri äidinkieltä puhuvat alkavat taivutella suomen sanoja. Otetaampa yksinkertainen esimerkki. Perussääntö on, että 't' sanan lopussa ilmoittaa monikon. Taivuta sanat monikkoon.

• koira
• kissa
• auto
• talo
• poika
• sormus
• lika
• vaaka

Joo. T-kirjain siellä lopussa on, mutta on paljon sanoja, joissa tapahtuu muutakin. Eli poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia. Tässä vasta taivutimme monikkoja. Mitä tapahtuukaan sanalle, kun lisäämme siihen sijamuotoja tai monikon sijamuotoja jne. Verbit ovat oma lukunsa.

Eräällä ulkomaalaistaustaisella lapsella oli tehtävänä kirjoittaa lause, joka kieltää koulukaveria avaamasta hänen pulpettiaan. Siis lause kieltomuotoon.  Ensimmäinen kysymys lapsella oli: "Miksi pulpettia ei saa avata?" Tietenkään tämä kysymys ei ollut oleellista tehtävän teossa, mutta keksin kuitenkin perustelun, miksi pulpetin avaaminen pitäisi kieltää. Kävimme sitten seuraavan keskustelun.

- Siellä on salaisuus, jota et halua kaverille näyttää.

- Mikä on salaisuus?

- No, se voi olla yllätys kaverille.

- Mikä on yllätys?

- (Ääh!)  No, tiedätkö, mikä on lahja?

- Nyt minä ymmärrän.

On todella vaikeaa suomenkielellä tuoda ymmärretyksi sanoja vieraskieliselle, kun käytössä on vain suomenkieli. Oppikirjat ei ole suunniteltu lapsille, jotka opiskelevat suomea. Sen nyt tällä lyhyellä harjoitusjaksolla olen ainakin oppinut, että kielemme on VAIKEAA! Älä oleta lapsen ymmärtävän sinua, vaikka hän suomeksi puhuisikin! Vaikeaa on irrottautua myös murteista eli pitäisi muistaa puhua selkokieltä, joka ainakin itseltä meinaa unohtua.

Onneksi emme puhu enään niinkuin Herra Agricola kirjansa avaussanoissa.

"Oppe nyt wanha / ia noori /

joilla ombi Sydhen toori.

Jumalan keskyt / ia mielen

iotca taidhat Somen kielen.

Laki / se Sielun hirmutta /

mutt Cristus sen tas lodhutta.

Lue sijs hyue Lapsi teste /

Alcu oppi ilman este.

Nijte muista Elemes aina /

nin Jesus sinun Armons laina."

Runo ei sisällä kirjoitusvirheitä - kai. Se on selvää Suomen kieltä. Mitä mieltä olet seuraavista numeroista?

1- Yxi

2 - Caxi

3 - Colme

4 - Nelie

5 - Wisi

6 - Cusi

7 - Seitzeme

8 - Cadexan

9 - Ydexen

10 - Kymenen

Suomea taas. Pitäisiköhän alkaa uudelleen opiskella kieltämme?

Ovi

Yllä oleva ovi ei ehkä ole tyypillinen ovimalli Suomessa. Jossain päin maailmaa se voi ollakin tyypillinen ovimalli. Itseasiassa onkin. Samoin olen tällä viikolla miettinyt ja keskustelut useiden ihmisten kanssa, mikä on normaalia ihmisen käytöstä. Se voi asiasta riippuen olla paikkakuntakohtaista tai maakohtaista tai maanosakohtaista. Joskus perhekohtaistakin.

Televisio sarja Doc Martin kirvoitti ajatuksia lisää. Tohtorin järkähtämätön logiikka, tietomäärä ja käytös voi alkaa mietityttämään. Jokin pienikin puute ja vika hänen käytöksessään helpottaisi päätelmiä. Toisaalta persoonallisuus puhuu paljon hänen kohdallaan. Haah! Lopultakin sarjan edetessä löytyi syitä ja vikoja, jotka ovat persoonallisuuden lisäksi muovannet häntä. Mutta onko tohtorin käytös silti normaalia? Sarjassa oli myös nuorimies, jonka pakko-oireet järjestelyyn olivat jossain määrin hyödyksi, mutta toisaalta haitaksi. Itsestäni kyllä tuntui hänen käytöksensä olevan epänormaalia, ainakin oman paikkakuntani ihmisten kriteereiden mukaan. Toisaalta täällä paljon nähtyjä ei järjestyksellisiä ihmisiä voisi esim. Doc Martin pitää epänormaaleina. Onneksi tuo sarja oli kai fiktiivinen. Ja onneksi meitä ihmisiä on erilaisia. Muutoin jäisi nämäkin mielenkiintoiset keskustelut käymättä.

Tätä asiaa hämmensi nyt netti lisää. Normaali on myös geometriaa. Tässä kohdin alkoi epänormaalit aivoni tilttaamaan. Siis aivoni, jotka on epänormaalit suhteessa matemaatikkoihin. --- mutta normaalit suhteessa tavallisiin tallaajiin (ehkä). No, mikä sitten on Normaalilyseo? Eikö muut lyseot ole normaaleja. Onneksi sivistyssanakirja helpottaa asiaa nimeämällä sanan 'normaali' myös adjektiiviksi: tavanomainen, tavallinen, säännönmukainen, säännöllinen, odotuksenmukainen, oikea, hyväksyttävä.
Tässä litaniassa sana 'oikea' jotekin narahtaa korvassani, mutta olkoon.

Palataampa asiaan. Asia, joka alunperin sai minut jälleen kirjoittamaan on keskustelu, jota parhaillaan käydään netissä. Siis lasten väkivaltaisuus. Kenen vika? Mistä johtuu? Mikä avuksi? Jne. Yksinkertaisesti kaksi asiaa voi auttaa. Olen asiasta yhtämieltä psykoterapeutti Raul Soisalon   kanssa. Pitäisikö teillekin paljastaa ne kaksi keskeistä asiaa. RAJAT ja RAKKAUS. Soisalon mukaan: "Nyky-yhteiskunnassa on päässyt unohtumaan, että jotta lapsi voisi olla lapsi, aikuisen pitää olla aikuinen. Lapsi tarvitsee rajat ja rakkautta."
"RAJAT ILMAN RAKKAUTTA EI TOIMI, MUTTA RAKKAUS ILMAN RAJOJA ON IHAN YHTÄ HUONO."
Ei ole tärkeintä osoittaa kenenkään syyllisyyttä tähän ongelmaan, vaan tehdä yhteistyötä. Jokaisen kasvattajatahon on yhdistettävä kasvatusperiaatteensa. Eli annetaan lapsille samansuuntaisia viestejä heitä kasvatettaessa, toisin sanoen johdonmukaisuutta haetaan. Perustetaan tähän 'Yhtäköyttä-yhdistys'.

Kenkä

Se oli ihana talven viimeinen päivä. Yyh!!! Tosiaakin päivä elämyspedagogiikkaa oli tämän talven viimeinen kunnollinen talvipäivä. Sen jälkeen on ollu vain loskaa ja vielä kerran loskaa.
Opinko mitään silloin? OPIN: Kävelemään lumikengillä. Se oli minulle YES-elämys. Harmittelen kuitenkin vielä talven loppumista, koska en ehtinyt enää tänä talvena lumikengille. Nyt ainakin tiedän millaiset kengät tarvitsen. Onneksi ei tarvitse kauden huippumuotia etsiä siinä.

Opittiin toki muutakin. Tekemään iglu ja kieppi. Jälkimmäisen kanssa kannattaa olla ohjaaja. Oli senverran paljon lapioimista. 

Paistettiin ihanassa kodassa myös lettuja. Minua ei savu haitannut, eikä valkoinen takki. (Tuli pesussa puhtaaksi, valitettavasti. En saanut uutta.)

Tärkein oppi elämyksistä itselleni oli: Yksinkertaisuus on nro 1.

#

On vasuja, koreja tai vaikkapa tuohiropposii. Lapsille siis VASU, mutta aikuisille tarvitaan jonkinlainen sanaselityssuunnitelma eli Sasesu. No, tuo sana ei ole ainakaan mikään astia ja sitä ei tyhmempikään sekoita sellaiseksi..

Eräs ikänsä savossa asunut mies tokaisi:" Voi tätä mualiman menoa. Ei ollu enne häsläkkejä (=#), oli vuan akulla käävä 11" mustavalakonen televisio, ja sekkii nuapurissa." Siis, jos joku 50- tai 60-luvulla tai aikaisemmin lapsuutensa viettänyt on vielä hengissä, niin äkkiä opiskelemaan monilukutaitoa (ja ehkä myös savoa). Ennen riitti pelkkä lukutaito, mutta nyt sillä ei enää pitkälle pötki.

Kytkin

Mielenterveys? Jaa. Vuodenvaihteessa aukaisin television ja silloin oli menossa joku vanha kotimainen elokuva. Se kiinnitti kaikkea muuta touhutessa huomiota parissa kohdassa. Siinä lapsi kysyi joltakin aikuiselta: "Mitä on äikillinen mielialahäiriö?". Vastaus:"On sekaisin mieleltään, mutta ei aina. On niin kuin aina, mutta ei kokoajan."

Ilmeisesti hyvin selvä vastaus??? Jossain vaiheessa elokuvassa määriteltiin myös KAATUMATAUTI, joka on ikäänkuin hermotauti. Samoin, mitä tarkoittaa RIIVATTU. Se oli sama kuin kaatumatauti ja muut mielisairaudet. Oli myös maininta "Sielullisesti sairaista".

Onneksi emme elä enää 1940 lukua. Ilmeisesti elokuva oli siltä ajalta, ainakin yleisilme niin vaikutti.

Tyttäreni kertoi kuulleensa, että koirat kokevat tilanteen turvalliseksi, kun nukkuvat selällään.  Ihmisillä mielialan ja tunteiden muutokset ei ole ehkä näin yksinkertainen asia. Eli fyysisellä suunnalla horisonttiin nähden ei ole merkitystä ihmisen mielialaan. Paitsi raskaan työpäivän jälkeen sohva voi vetää vaakatasoon.
Eilisessä Helsingin Sanomassa oli kirjoitus psykiatri Antti S. Mattilan toteamuksesta. Siinä  hän mainitsi stoalaisen Epiktetoksen, joka oli kehitellyt 'näkökulman vaihtamisen taidon". Mattilan mukaan se on tehokas toimintatapa ja hän kertoikin siitä esimerkin. Sukulaislapsi kehotti häntä kahvilan jonossa rauhoittumaan ja miettimään hitaan kahvilan työntekijän mahdollisia henkilökohtaisia ongelmia: "Älä hermostu. Sillä voi olla joku omainen kuollut." Mattila suosittelee tätä taitoa:"Ja kun pakottaa itsensä katsomaan epämielyttävää tilanetta päinvastaisesta näkökulmasta, se alkaa usein näyttää siedettävämmältä ja vähäpätöisemmältä."

Mielestäni erittäin hyvä keino. Mutta nyt tulee iso 'MUTTA'. Miten sen ajattelutaidon saa pysymään päällä. Sen verran omasta kokemuksesta ymmärrän, että vaikka kuinka yrittäisi pitää erilaista ajatusmaailmaa päällä kun on huolia tai mieli maassa, niin se ei kauan onnistu. Aina se negatiivinen ajatus tahtoo vain ponnahtaa pinnalle. Onko siihen olemassa kytkintä eli katkaisijaa? Vai kiinnitetäänkö hyvä ajatus paremmin teipillä, tarralla, nitojalla vai paperiliimalla? Aikani pohdittua tätä, niin ei millään näistä. Vaan 'toisen näkökulman ajattelu' on kai hankittu taito. Hankittu tai harjoitettu taito.

Nyt kaikki treenaamaan. Kun huomaat miettiväsi jotain ikävää tai masentavaa, mieti heti toista näkökulmaa!!!!

"Monelle masennus on filosofisten pohdintojen aikaa, jolloin elämän suunta mietitään uudestaan." Ymmärsin tämän Mattilan lausunnon tarkoittavan, että masennus on tarkoitettu ihmiselle opetukseksi ja kasvamiseksi. Mielenkiintoinen näkökulma tämäkin.

PS: Edelliseen bloggaukseeni 'Rappuset' lisäisin uuden sanan, jonka vasta opin. Kasu. Tiedätkö, mitä se tarkoittaa? Se on yhtäkuin kantasuomalainen. Ihan hyvä lyhennys. Voi tulla eteen tässä ammatissa.

Rappuset

Viittomakielen tunnilla opettaja kertoi, kuinka viittomakieli kehittyy ja kieleen tulee aina uusia sanoja, kuten mihin tahansa muuhunkin kieleen. Viittaus tähän oli itselleni ajankohtainen. Olin joku aika aikaisemmin törmännyt sanoihin 'roustaus' ja 'tylyttäminen'. Sanat ovat tulleet jo aikaisemmin Suomeen, mutta nyt minä vasta ne tunnistin paljonkäytetyiksi uusiksi sanoiksi. Sanat ovat hyvin urbaaneja ja ne on lähtöisin 'mualimalta'. Haluan seuraavaksi tuoda oman mielipiteen tällaisesta suuntauksesta.

ROUSTAUS  = koulukiusaaminen

"Mitä aikuiset edellä, sitä lapset perässä." Huomioikaa, että lapset osaavat vedota yleiseen käytöntöön!

TYLYTTÄMINEN = koulukiusaaminen

Se on negatiivista kuvausta toiminnasta.

Sivistyssanakirja kuvailee sanaa tyly, josta tämä verbi tylyttää on johdettu, näin: epäystävällinen, ankara, kova, töykeä, epähieno, epäkohtelias, hiomaton, karkea, ynseä, poikkipuolinen, sydämmetön, säälimätön, armoton, nurja, raaka, moukkamainen, kolkko.

Ei edes runouteen sana 'tyly' sovi, koska se rimmaa vain sanojen häkälöyly, jyly, jälkilöyly, kyly, lyly, löyly ja VERILÖYLY kanssa.

Eli voimme kysyä itseltämme, sopivatko nämä toiminnot suomalaiseen kulttuuriin, vaikka viihteen nimissä näin tehdäänkin. Ihailtavaa olisi, jos osaisimme nauraa itsellemme, mutta epäilen sen onnistumista useimpien kohdalla. Tämä toimintahan ei ole mitenkään uutta. Siitä on vain käytetty muita termejä. Kestääkö suomalaisten itsetunto tätä 'leikkiä', ehkä muualla maailmassa ihmisillä voi olla karaistuneempi itsetunto, mutta epäilen täällä sitä. Oma luku on nykylapset ja -nuoret, jotka osaavat olla ilman tällaisia esimerkkejäkin hyvin julmia. Koulukiusattuja on ilmankin liikaa.

Roustaamalla ja tylyttämällä emme edistä myönteistä ja positiivista yhteiseloa. Minusta nämä hauskuudet eivät johda mihinkään hyvään. Ne on kuin nuo turhat rappuset, emme tiedä lopputuloksesta tai meidän tulee kiivetä nuo raput ja sen jälkeen YLLÄTYS eli ONGELMIA.